YMPÄRISTÖVASTUU
CODE OF CONDUCT

Vastuullisuus

Gina Tricot’lla vastuullisuus on itsestäänselvyys koko matkalla tuotannosta aina myymälän valmiiseen vaatteeseen asti. Meille on yhtä tärkeää kantaa vastuu työntekijöidemme hyvinvoinnista kuin niistä vaikutuksista, joita tuotteillamme on ympäristöömme. Siksi asetamme alihankkijoillemme monia vaatimuksia.

Sisäänosto tapahtuu Boråsin pääkonttoristamme käsin ja joskus paikan päällä tuotantomaissamme. Vierailemme alihankkijoidemme toimipisteissä varmistaaksemme, että he noudattavat tiukkoja eettisiä vaatimuksiamme, sekä ylläpitääksemme tuotannon laatua.

Palkka-, työaika-, terveys- ja turvallisuusasioissa tuotteidemme valmistuksesta vastaavien tuottajien on noudatettava toimintaohjeitamme. Vaatimukset perustuvat Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksiin. Olemme lisänneet näihin myös kemikaalien käsittelyyn ja eläinten kohteluun liittyviä vaatimuksia.

Ympäristövastuu

Rohkenemme sanoa, että olemme todella ylpeitä päivittäisestä ympäristötyöstämme. Sen pohjana ovat vankka ympäristöpolitiikka ja selkeät ympäristötavoitteet, jotka auttavat meitä parantamaan toimintaamme jatkuvasti.

Gina Tricot’n Boråsin pääkonttori on saanut GreenBuilding-sertifikaatin. Se tarkoittaa, että rakennuksen energiankulutus on vähintään 25 % alhaisempi kuin ruotsalaiset rakennusnormit edellyttävät. Myymälöissämme ja konttoreissamme käytetään lisäksi aina vihreää sähköä. Keväällä 2011 kaikki Gina Tricot’n muovipussit vaihdettiin myös kierrätysmuovista valmistettuihin pusseihin.

Jäsenorganisaatiot

Vuodesta 2008 lähtien Gina Tricot on ollut BSCI:n (Business Social Compliance Initiative) jäsen. BSCI on yli 700 jäsenyrityksen järjestö, joka työskentelee työehtojen parantamiseksi tuotantomaissa. BSCI tuo yhteen sadoittain yrityksiä noudattamaan yhteisiä toimintaohjeita ja tukee yrityksiä eettisen tuotantoketjun luomisessa. BSCI:n jäsenenä Gina Tricot saa muun muassa käyttöönsä alustan alihankkijoiden seurantaa varten ja sitoutuu jalkauttamaan yhteiset toimintaohjeet tuotantoketjuissaan. http://www.bsci-intl.org

Yhdessä kolmisenkymmenen muun ruotsalaisen tekstiili- ja nahka-alan yrityksen kanssa osallistumme myös STWI-hankkeeseen (Sweden Textile Water Initiative). Tavoitteena on kahden vuoden aikana oppia lisää tekstiili- ja nahka-alan merkittävistä veteen vaikuttavista tekijöistä. STWI pyrkii myös kehittämään ohjeita kestävään vedenkulutukseen tuotannossa. Hanke jatkuu toukokuuhun 2012 asti ja toteutetaan yhteistyössä Tukholman kansainvälisen vesi-instituutin (Stockholm International Water Institute, SIWI) kanssa. www.stwi.se

Pysyäksemme ajan tasalla ja selvillä kemikaalialan tapahtumista Gina Tricot on ollut vuodesta 2008 lähtien Swerea IVF:n Kemikaliegrupp-ryhmän jäsen. Ryhmässä saamme käyttöömme asiantuntemusta sekä lisäksi mahdollisuuden vaihtaa kokemuksia alan muiden yritysten kanssa. http://extra.ivf.se/kemi/

Vaatelahjoituksia

Teemme yhteistyötä Human Bridge- ja Fretex-hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Myymättä jääneet vaatteet, vialliset tuotteet ja vaatteet, jotka eivät täytä laatuvaatimuksiamme, lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen ja erilaisiin avustusprojekteihin. Gina Tricot ei koskaan lahjoita eteenpäin vaatteita, jotka eivät täytä niitä turvallisuusvaatimuksia ja kemikaalirajoituksia, joita muutoin noudatamme. http://www.humanbridge.org ja http://www.fretex.no

Koon valintaopas 32-44
Koon valintaopas XS-XL
Rintaliivit
Farkut