Suunnitteluprosessi

Kyky tunnistaa tulevia trendejä muodostaa pohjan kaikille muotialan yrityksille. Siksi suunnittelijamme ja sisäänostajamme ovat siellä, missä uusia trendejä luodaan ja usein matkoilla hakemassa inspiraatiota. Kaikki vaikutelmat kootaan suuntaviivoiksi, jotka ohjaavat kokoelmiamme. Suuntaviivat toimivat lähtökohtana suunnittelijoiden työlle ja sisältävät esimerkkejä tuotetyypeistä, silhueteista, väreistä ja laaduista.

Suunnitteluosastomme muodostaa Gina Tricotin ja vaatetuotantomme ytimen. Tuloksen näet myymälöissämme – tuoretta muotia, jossa heijastuvat kulloisetkin trendit.

Joka vuosi myymälöidemme hyllyille hyväksytään tuhansia vasta suunniteltuja vaatteita. Gina Tricotin kaltainen laaja mallisto edellyttää sormenpäätuntumaa. Gina Tricotin tunnusmerkki ovat topit, joita asetetaan esiin sesongin värien ja silhuettien mukaan. Niitä pidetään valikoimissamme pidempään ja suurina määrinä. Mallistojemme muodikkaimmat vaatteet ovat niiden täydellinen vastakohta ja myydään joskus loppuun muutamassa päivässä.

Vaatii paljon työtä suunnitella siten, että oikeaa trendiä edustava oikea vaatekappale on myymälässä oikealla hetkellä. Jokaisen tilauksen kohdalla tehdään myös päätös läpikulkuajasta. Suurina määrinä valmistettavat perustuotteet vaativat tuotannon pidemmällä läpikulkuajalla kuin pieninä sarjoina valmistettavat, muodikkaammat vaatteet. Uniikkimallistomme voivat olla myymälöiden hyllyillä niinkin pian kuin kahden viikon kuluttua siitä, kun suunnittelija on luonut ne.