Tools for a More Sustainable Production


Monet muotiyritykset ovat pohjimmiltaan myyntiyrityksiä: ne suunnittelevat vaatteita, valmistuttavat ne alihankkijalla – ja myyvät niitä. Vastuun ottaminen tuotannosta on sen vuoksi helpommin sanottu kuin tehty. Samalla alihankkijallahan on monia asiakkaita. Siksi paras tapa vaikuttaa on mielestämme yhteistyö.

 

Vuosien varrella olemme huomanneet, ettei vastuuasioiden ajaminen omin päin riitä. Joskus on yksinkertaisempaa ja tehokkaampaa hoitaa sekä valvonta että tulevaisuuden vastuun kehittäminen yhdessä toisten kanssa. Uskomme yhteistyöhön.

 

Siksi Gina Tricot on BSCI:n eli Business Social Compliance Initiativen jäsen. BSCI on vuonna 2003 perustettu järjestö, joka työskentelee hankkijamaiden työolojen parantamiseksi. Sillä on yli 900 jäsenyritystä, jotka ovat päättäneet yhteisistä toimintaohjeista.

 

– Olemme olleet mukana BSCI:ssä vuodesta 2008 ja pidämme sitä ikään kuin työkalupakkina alihankkijoidemme seurantaa ja koulutusta varten, sanoo Gina Tricot’n CSR-päällikkö Anna-Karin Wårfors. Jäsenyys antaa meille tietoa, jonka avulla voimme kehittää vaatimuksiamme yhdessä muiden 900 jäsenyrityksen kanssa. Olemme osa järjestelmää, joka kontrolloi tilannetta jokaisessa tehtaassa. Haluamme alihankkijoidemme kehittyvän, ja liittymällä BSCI:hin he pääsevät osalliseksi prosessista hyvällä ja tehokkaalla tavalla. Kyse on yhteistyöstä – ei pelkästä vaatimuksien latelemisesta.

bsci-information-sheet.pdf